fbpx

Aina on hyvä päivä aloittaa jotain uutta ja sukeltaa syvään päähän

Milloin tähdet ovat kohdallaan hakea korkeakouluun tai aloittaa itsensä sivistäminen avoimien opintojen parissa? Näihin ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa vastausta. Kun sain mahdollisuuden kirjoittaa omasta polustani korkeakouluopinnoissa niin halusin sivuta tekstissäni näitä teemoja. Olen 32-vuotias suurperheen äiti Rovaniemeltä ja tahdon kertoa oman tarinani kahden toisen asteen koulun keskenjättäneenä, silti kohta valmistuneena yhteiskuntatieteiden maisterina. 

Yläasteen päättötodistuksen keskiarvoni oli huono. Ainoa mahdollisuus lukio-opintoihin oli sittemmin lakkautettu laitakaupungin pieni ja idyllinen lukio. Tämä kyseinen oppilaitos oli tunnettu siitä, että sinne pääsi kaikki. En minä tyhmä ollut tai toivoton, olin kohdannut elämässäni isoja haasteita ja muuttanut kotoa pois 14-vuotiaana, hain paikkaani maailmassa ja kaikki muu paitsi opiskelu kiinnosti enemmän. Olin kuitenkin aina suoriutunut keskivertoisesti opinnoista ilman sen kummempaa panostusta, en muista tehneeni läksyjä tai lukeneeni kokeisiin yläasteella saatikka lukiossa, poissaolojakin kertyi satoja tunteja. Kymmentä kurssia ja kirjoituksia vailla päätin, että nyt riitti rimpuloiminen kerta kiinnostusta opiskeluun ei ollut, lopetin lukion. Menin puoleksi vuodeksi töihin huoltoasemalle ja mietiskelin mitä seuraavana tekisin.

Olin tehnyt nuoresta asti töitä, täysi-ikäisyyden kynnyksellä toimin karaoke-emäntänä viikonloppuisin eri ravintoloissa. Hyvänä jatkumona päätin hakea hotelli- ja ravintola-alan perustutkintoa lukemaan kaksivuotiseen koulutukseen, ala vei mennessään ja sekin koulu jäi kesken. Lopulta palasin viimeistelemään tutkintoni ja valmistuin opinto-ohjaajan ja opettajan sekä sen aikaisen työnantajani tukemana.

Oma taustani on siis hotelli- ja ravintola-alalla, aloitin työskentelyn jo 17-vuotiaana ja viihdyin työn parissa vuosikymmenen. Kouluttauduin alalla pitkälle työn ohessa, plakkarista löytyy Baarimestarin erikoisammattitutkinto, Hotelli- ravintola- ja suurtalousesimiehen erikoisammattitutkinto, vuoropäällikkötutkinto, päällikkötutkinto ja hotelli- ja ravintola-alan perustutkinto. Kävin myös ohjaavan opettajan sijaisuuksia tekemässä vanhan oppilaitokseni opetusravintolassa.

Aloitin ravintolaesimiehenä 22-vuotiaana ja tiedon ja onnistumisennälkä oli kova, halusin osaamista ja koulutusta. Pian huomasin että alan tarjoamat koulutusmahdollisuudet eivät riittäneet minulle, opiskelin toki kaksikin erikoisammattitutkintoa kokopäiväisen esimiestyön ohessa, silti koin tuhlaavani aikaa ja innostustani uuden oppimiseen. Aloin pohtia korkeakouluopintoja, pahat äänet kuiskuttivat korvaani ja epäröin olisiko minusta siihen? Lähisuvussani ei ollut ketään korkeasti koulutettua, se maailma oli minulle täysin tuntematon. Olin totaalisen pihalla mahdollisuuksistani korkeakoulutuksen saralla, sekä myös siitä, mistä opinnot oikeasti koostuivat ja minkälaista työtä ne pitivät sisällään. Tartuin toimeen ja hetken tutkailtuani internetissä asiaa vuonna 2013, otin yhteyttä Lapin yliopiston Avoimeen yliopistoon, varasin ajan amanuenssille.

Keskusteluni avoimen yliopiston amanuenssin kanssa alkoi siitä, että kartoitimme olemassa olevaa osaamistani ja kiinnostukseni, sekä itseni kehittämisen kohteita. Selvitimme mitkä opintokokonaisuudet voisi minua parhaiten palvella. Olin kiinnostunut johtamisesta ja prosesseista, päädyimme hallintotieteiden oppiaineeseen ja pian huomasinkin istuvani iltaluennoilla avoimen yliopiston kautta, hyppäsin mukaan kesken lukukauden. 

En voi väittää etteikö kurssit olisi tuntuneet työläiltä alkuun, ihmettelyä riitti kaikessa. Mietin esimerkiksi, mitä ovat käsitteet? Kovalla työllä ja päättäväisyydellä pysyin kärryillä ja kurssi kurssilta ymmärsin koko ajan enemmän ja pääsin sisälle tieteeseen. Otin hallintotieteiden opintojen rinnalle myös kasvatuspsykologiaa, se vaikutti todella mielenkiintoiselta ja sitä se myös oli. Ajatukseni olivat taas tulevaisuudessa, olin siirtymässä tekemään aineopintoja ja mietin, miten siitä eteenpäin. Päätin hakea opiskelemaan hallintotieteitä tutkinto-opiskelijaksi. Ensimmäisellä kerralla pääsykokeissa ovet yliopistoon eivät auenneet, jatkoin silti opiskelua avoimen kautta. 

Hain toisen kerran yliopistoon vuonna 2014, mieli hinkui edelleen hallintotieteisiin. Yhteishaussa laitoin haun kuitenkin myös sosiologiaa ja politiikkatieteitä opiskelemaan. En oikeastaan tainnut siinä vaiheessa edes tietää mitään näistä opinnoista. Ajattelin, että kerta ei tarvitse pääsykoekirjaa niin käydään nyt kokeilemassa. Juhannusviikolla tuli kotiin Lapin yliopistolta kaksi kirjettä, toinen paksu, toinen ohut, kyllä jännitti. Edelleenkin ovet kuitenkin pysyivät kiinni hallintotieteiden tutkinto-opiskelijaksi, mutta mikä hurraa huuto pääsikään kun selvisi että paksumpi kirje oli tervetulotoivotus sosiologiaa ja politiikkatiedettä lukemaan! Kun katson tätä hetkeä taaksepäin, olen varma, että suuremmilla voimilla oli sormensa pelissä

Opintojen alussa minua ärsytti oletus siitä, että olemme kaikki aloittavat opiskelijat lukiosta juuri päässeitä. Toivonkin, että tällaisesta ennakko-oletuksesta ollaan päästy nyt oikeasti eroon, yliopisto-opiskelijat ovat hyvin monenkirjavan taustan omaava joukko.Voin lukea edukseni sen, että aloitin opinnot vasta aikuisiällä. Elämän kokemukseni ja kohtaamiset baaritiskillä ovat auttaneet minua opinnoissani suoriutumiseen, minulla oli enemmän tarttumapintaa yhteiskuntaan ja sen ilmiöihin eletyn elämäni kautta. 

Yliopistolta en oikeastaan tuntenut ketään entuudestaan ja en osallistunut opiskelija-aktiviteetteihin. Minun tyylini oli jättää sikseen yliopiston tarjoama värikäs sosiaalinen elämä ja suorittaa opintoja kuin työtä, perehdyin opinto-oppaaseen ja tein suunnitelmani. Olin useimmiten yliopistolla aamulla 9 ja vietin siellä koko päivän. Suunnittelin aikatauluni niin, että luentojen välit täyttyivät kurssien kirjallisista tehtävistä, joita tein kirjastossa. Ensimmäisenä lukuvuonna suoritin yli 100 opintopistettä. 

Tämä oli mahdollista koska jäin opintovapaalle työpaikastani koko ensimmäiseksi lukuvuodeksi heti syksyllä ja aloimme pian odottaa puolisoni kanssa ensimmäistä lastamme. Minun onneni on ollut minua kaikessa täysillä tukeva ja minuun uskova puolisoni, lottovoittoni. Olin varma, että kykenemme yhdistämään minun opiskeluni ja perhe-elämän. Vointini oli hyvä koko raskauden ajan ja kävin myös kesän kursseja ennen lapsemme laskettua aikaa syksyllä. Opiskelin kaikki äitiyslomani, tyydyin vähimmäiseen äitiyspäivärahaan vaikka olisin ollut oikeutettu korkeimpaan äitiys- ja vanhempainpäivärahaan, tuloni puolittui äitiysloman ajalta koska valitsin opiskella samaan aikaan, tämä on mielestäni epäkohta, mikä pitäisi poistaa.

Olin päättänyt aloittaa kandin tekemisen toisena yliopistovuotenani syksyllä 2015, ensimmäisen lapsemme syntyi syyskuussa. Jo ennen koronan digiloikkaa oli keinoja suorittaa opintoja hybridimallina. Kandiseminaarissa istuin etänä vauvan ollessa vain kolme viikkoinen. Hieman viitseliäisyyttä se vaati, olin virastomestariin yhteydessä ja hän järjesti yliopistolla asiat niin että pääsin osallistumaan. Kandidaatintutkielmani Uhriuden tila: miten tilat tuottavat Rovaniemen rikosuhripäivystyksen toimintaa, valmistui kesäkuussa 2016. Kandidaatiksi valmistuin tosin vasta 2019 koska asennevammani toiseen kotimaiseen kieleen yläasteella ja lukiossa kostautui, kirjallinen osaaminen ruotsin kielessä takkusi, kävin yliopiston tarjoamat kaikki mahdolliset kurssin ja jopa kahteen kertaan. Sinnikkyys ja kova työ palkittiin lopulta ja hyvä niin. Kävin myös opintoihin kuuluvan kahden kuukauden työharjoittelun esikoisemme ollessa kahdeksan kuukauden ikäinen, mieheni piti lopun vanhempainvapaasta jääden vauvan kanssa kotiin ja saimme näin järjestymään opintojeni etenemisen.

Minun mielestäni Lapin yliopisto on suhteellisen perheystävällinen ja sitä pitäisikin kuuluttaa enemmän, miksei se voisi olla myös kilpailuetu yhteishaussa? Monesti tämä perhe-elämän ja opintojen yhdistäminen on vain järjestelykysymys ja tukea siihen on saanut oppilaitokselta kun on vaan osannut kysyä, vauva on ollut aina tervetullut joka paikkaan. Tekemistä kuitenkin asian saralla riittää, silti on ollut ilo huomata, että asioita on pystynyt sopimaan ja oppilaitos on ainakin minun kohdallani joustanut paikoissa, missä joustoa on tarvittu. Lapset kuuluu kaikkialle ja lapsia meille syntyikin lopulta yliopisto-opintojeni aikana kolme, lisäksi saimme perheeseemme kipeiden läheistemme kuolemantapausten vuoksi, myös ala-asteikäisen pikkusiskoni.

Moni voi nyt miettiä, miten aika on riittänyt kaikkeen? En voi todellakaan sanoa, että opintojen suorittaminen on ollut aina helppoa tai että tällainen tyyli sopii kaikille, en halua glorifioida omien opintojeni etenemistä, loppujen lopuksi kukaan muu niitä ei puolestasi tee, kuin sinä itse. Asiat ovat vaatineet suunnitelmallisuutta sekä arjen organisointia, avun pyytämistä ja saamista, sekä ennen kaikkea armollisuutta, maailma ei kaadu jos nostat joskus kätesi pystyyn antautumisen merkiksi, kurssin tai toisenkin voi jättää välillä kesken. 

Kompastuskivenä minulla on ollut koko opintojen ajan välillä eteeni hyppäävä huijarisyndrooma, minähän olen vain kyyppari kellä on korkeakoulututkinto? Tämän pirulaisen kanssa painii varmaan aika moni, haluankin sanoa sinulle: pysähdy hetkeksi, katso taaksepäin ja mieti, mitä kaikkea olet jo saavuttanutkaan, se riittää. Maailma on maistereita täynnä, sen tiedämme. Olen miettinyt, näin opintojen loppuvaiheessa omaa kilpailuvalttiani tulevilla työmarkkinoilla. Mietin millä erottaudun ja mikä tukisi parhaiten omaa urapolkuani, mihin olen suuntaamassa? Haenkin juuri parasta aikaa opettajan pedagogisiin opintoihin.

Pro gradu tutkielman teon olen aloittanut vuonna 2018. Suunnitelmissani oli, että olisin valmistunut jo aika päivää sitten, aina ei elämä vain mene niin kuin suunnittelee. Koronakin loi omat haasteensa ja suoritin lock downina perhe-elämän pyörityksen lomassa yöaikaan vain ne kriittisimmät kurssit. Graduni käsittelee saattohoidon vapaaehtoisten tukihenkilöiden motivaatiota, olen todella nauttinut tutkimuksen teosta ja se valmistuu kevään aikana. Teen tällä hetkellä gradun ohessa myös hiljaista luopumista rinnalla kulkijasta, pitkäaikaisesta ystävästä, yliopistosta. Olen silti varma että tiemme risteävät aina tasaisin väliajoin. Yliopisto tulee olemaan jollain tavalla elämässäni läsnä, jos ei avoimien opintojen kautta niin ainakin sen puolesta, että tahdon liittyä alumnitoimintaan mukaan ja tukea opiskelijoita, lisäksi kuinka hienoa olisi olla vaihto-oppilaan  ystäväperheenä!

Valmistumisen jälkeen tahtoisin ehdottomasti olla sellaisessa työssä mikä myös antaa. Haluan, että työpaikkani joustaisi ja antaisi mahdollisuuden kehittyä, kuinka tärkeää olisikin maanantaina herätä uuteen työviikkoon innostuneena. Olen ehdoton siinä, että tämän työn täytyisi olla hyvä syy laittaa lapset päiväkotiin kahdeksaksi tuntia päivässä, ja että sillä työllä, jota teen, olisi oikeasti merkitystä. 

Tällä hetkellä kampanjoin kuntavaaliehdokkaana. Sosiologia tieteenä on antanut hyvät eväät yhteiskunnallisten asioiden kriittiseen tarkasteluun ja ymmärrykseen. Yhteiskuntatieteilijän luonteeseen kuuluu asioiden asettaminen laajempaan yhteyteen ja niiden harkittu punnitseminen. Yhteiskuntatieteilijä etsii kiinnostavia kysymyksenasetteluja, tulkinnan mahdollisuuksia ja erilaisia tulokulmia vaikeisiin yhteiskunnallisiin ilmiöihin, eikä ole kiinnostunut vain yhdestä oikeasta vastauksesta. Sosiaalinen oikeudenmukaisuus, tasa-arvo, ihmisoikeudet, kestävä ympäristöpolitiikka, poliittinen vapaus ja paremman maailman puolesta toimiminen on minulle arkea.

Sosiologia on muuttanut ajatteluani, jalostanut sitä, en enää koskaan tule näkemään ympäröivää todellisuutta samoin kuin ennen. Olen onnekas saadessani sosiologin silmälasit päähäni loppuelämäksi. Olen sosiologian läpäisemä!

Halusin kirjoittaa kokemuksistani, koska oma korkeakoulupolku ei ole ehkä se tavallisin. Haluan luoda uskoa sinuun, joka ehkä mietit eteenpäin menoa itsesi kehittämisen saralla, sinun taustallasi tai menneisyydellä ei ole merkitystä, se ei määritä sitä mihin pystyt. Pelko pois, Aina on hyvä päivä aloittaa jotain uutta ja sukeltaa syvään päähän, koska mikä on oikeasti pahinta mitä voisi tapahtua? Voit vaikka oppia jotain uutta itsestäsi ja kehittyä.

Share on facebook
Facebook
Share on linkedin
LinkedIn
Krista Heikkinen
Krista Heikkinen

Ruuhkavuosia elävä ja hengittävä suurperheen äiti ja yhteiskuntatieteilijä, jolla kyltymätön uteliaisuus omia kykyjään kohtaan, ei tekemätöntä paikkaa.

Tsekkaa myös nämä!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *