fbpx

Kuukausi: elokuu 2021

Ulkomailla opiskelu – haaste täynnä mahdollisuuksia

Syksy kolkuttaa ovella ja huikean Suomessa vietetyn kesän jälkeen on taas aika lähteä. Lääketieteen opinnot Ruotsissa jatkuvat ja kotimaahan jäävät niin puoliso, perhe kuin ystävätkin. Kuten aiempinakin vuosina, myös nyt tuntemukset ovat ristiriitaiset – toisaalta sitä odottaa innoissaan kouluun pääsyä ja kaiken uuden ja mielenkiintoisen oppimista, mutta toisaalta ei millään haluaisi joutua eroon läheisistään ja …

Ulkomailla opiskelu – haaste täynnä mahdollisuuksia Lue lisää »

Huolestuttavat tutkimustulokset puhuvat puolestaan: opiskelijoita on kuunneltava NYT!

Keväällä 2021 tuli vuosi kuluneeksi siitä, kun myös Suomessa koronapandemia pakotti yhteiskunnan sulkeutumaan. Kaikki muuttui käytännössä hetkessä eikä asiaan oltu varauduttu sen enempää. Uuteen normaaliin oli vain sopeuduttava. Tällöin myös korkeakouluopiskelijat joutuivat siirtymään luentosaleilta etäopiskelun maailmaan. Kun tuo ensimmäinen vuosi uudenlaisessa arjessa oli vierähtänyt, alkoivat hälytyskellot soida jo hyvin voimakkaasti: korona oli vaikuttanut hyvin monen …

Huolestuttavat tutkimustulokset puhuvat puolestaan: opiskelijoita on kuunneltava NYT! Lue lisää »