fbpx

opiskelijan tuet

Opintoraha

Opintorahaa haetaan Kelan sivuilta asiointipalvelusta. Korkeakouluopiskelijalla opintorahan määrään vaikuttavat opiskelijan ikä, asumistilanne, siviilisääty ja lasten määrä. Esimerkiksi vanhempien luona asuessa myös vanhempien tulot huomioidaan korkeakouluopiskelijan opintorahan määrässä. Pääsääntöisesti opintotukea myönnetään korkeakouluopiskelijalle 9 kuukaudeksi (syys-toukokuu) lukuvuodessa. Tukea voidaan kuitenkin myöntää lyhyemmäksi tai pidemmäksi aikaa, esimerkiksi kesäopintojen takia. Opintoraha maksetaan kuukauden 1. päivänä tai sitä seuraavana pankkipäivänä. 

Lähde: Kela

ERITYISTÄ HUOMIOITAVAA

  • Alle 18-vuotiaan lapsen huoltajat voivat saada 268,23 euron lisäksi opintorahan huoltajakorotuksen, joka on 117,17 euroa kuukaudessa 1.1.2023 alkaen.
  • Korkeakouluopiskelijalle ei myönnetä oppimateriaalilisää.
  • Jos asunto on sekä opiskelijan vanhemman omistuksessa tai vanhemmalta vuokrattu että samassa kiinteistössä kuin vanhemman vakituinen asunto (eli molempien ehtojen tulee täyttyä), niin opintorahan määrä = vanhempien luona asuvalla korkeakouluopiskelijalla.
  • Kesäopintotuki myönnetään korkeakouluopiskelijalle hakemuksen perusteella. Hakemukseen pääset täältä. HUOM! Kesäopintotuki kuluttaa myös käytettävissä olevia tukikuukausia. 
  • Enimmäistukiaikaan vaikuttavat mm. suoritettavan korkeakoulututkinnon laajuus ja ensimmäisten korkeakouluopintojen aloitushetki. Lisätietoja täältä
  • Opintorahan edellytyksenä on opintojen edistyminen: keskimäärin 5 opintopistettä tukikuukautta kohti ja vähintään 20 opintopistettä jokaisen lukuvuoden aikana. Lisätietoja täältä
  • Muista tarkistaa vuositulojesi vaikutus maksettavaan opintorahaan. Opintotukea voi perua tai palauttaa täältä. 

asumistuki

Korkeakouluopiskelijat ovat oikeutettuja yleiseen asumistukeen eikä sen myöntämiseen vaikuta esimerkiksi opintojen edistyminen. Asumistukea voi hakea Kelan sivuiltaAsumistuen määrään vaikuttavat asumismenot, asunnon sijaintikunta, ruokakunnan aikuisten ja lasten lukumäärä ja yhteenlasketut bruttokuukausitulot. Asumistuki maksetaan opintorahan tavoin kuukauden 1. pankkipäivänä. Se voidaan maksaa suoraan myös vuokranantajan tilille, jos siihen on annettu lupa.

HUOMIOITAVAA

  • Samassa asunnossa asuvat ruokakuntaan kuulumattomat henkilöt lasketaan mukaan, kun asumismenot huomioidaan asumistuen määrässä. 
  • Hyväksyttävät asumismenot riippuvat asumismuodosta. Esimerkiksi vuokra-asunnon kohdalla näihin kuuluvat vuokra ja erikseen maksettavat vesimaksut ja lämmityskustannukset. Lisätietoja täältä
  • Hyväksyttäville asumismenoille asetetut ylärajat ovat enimmäisasumismenoja. Asumistuen määrä lasketaan ensimmäisasumismenojen mukaan, kun hyväksyttävät asumismenot ylittävät enimmäisasumismenojen määrän. Lisätietoja täältä
  • Myös asumistuen määrään vaikuttavat opiskelijan bruttotulot. Ne lasketaan joko keskiarvona koko vuoden tuloista tai jatkuvan tulon periaatteen mukaan. Lisätietoja täältä.
  • Opintoraha on asumistukeen vaikuttavaa tuloa, mutta opintolainaa ei huomioida! 
  • Kun ruokakunnan asumistukeen vaikuttavat tulot pienenevät vähintään 200 €/kk tai suurenevat vähintään 400 €/kk, ilmoita asiasta Kelaan
  • Voit helposti arvioida maksettavan asumistuen määrän Kelan laskurilla. Asumistuen tarkempaan laskukaavaan ja laskuesimerkkeihin voi tutustua Kelan sivuilta.

Lähde: Kela

opintolaina

Opintorahaan tai Työllisyysrahaston aikuiskoulutustukeen oikeutettu korkeakouluopiskelija voi saada opintolainaan Kelan myöntämän valtiontakauksen, minkä jälkeen lainaa voi hakea valitusta pankista. Lainalle ei tarvita muuta vakuutta. Opintolainan lainatakauksen määrä on 650 €/kk, kun kyseessä on Suomessa opiskeleva korkeakouluopiskelija tai aikuiskoulutustukea saava henkilö. Ulkomailla opiskelevilla lainatakauksen määrä on 800 €/kk. Opintorahaa saava korkeakouluopiskelija saa päätöksen opintolainan valtiontakauksesta automaattisesti.

HUOMIOITAVAA

  • Opintolainan voi yleensä nostaa kahdessa erässä, aikaisintaan 1.8. (syyslukukauden lainaerä) ja 1.1. (kevätlukukauden lainaerä)
  • Viimeisen nostopäivän voit tarkistaaa saamastasi opintotukipäätöksestä. Opintojen keskeyttämisen tai valmistumisen jälkeen lainaeriä ei ole mahdollista nostaa.
  • Koko lukuvuoden opintolainan voi toisinaan nostaa poikkeuksellisesti yhdessä erässä (esim. jos suoritat tutkintosi ulkomailla). Lisätietoa täältä
  • Opintolaina pitää maksaa takaisin pankille, mutta aikataulusta voit sopia itse pankin kanssa. Yleensä takaisinmaksu alkaa noin puoli vuotta siitä, kun pankki on viimeisen kerran lisännyt korot lainan pääomaan. 
  • Korot lisätään lainaan opiskeluaikana automaattisesti aina 15.6. ja 15.12. Korkojen lisäys tapahtuu vielä yhden lukukauden ajan viimeisen opintotukilukukauden jälkeen. 
  • Maksuvaikeuksiin, kuten korkojen maksamiseen, löydät lisätietoa täältä
  • Tarkemmat ohjeet opintolainan hakemiseen löydät täältä. 
  • Usein kysyttyjä kysymyksiä ja vastauksia opintolainaan liittyen löydät täältä

Lähde: Kela

Liity mukaan yli 10 000 opiskelijan yhteisöön