Olen aina kulkenut päätösteni kanssa omaa tietä. Joskus itsepäisestikin. Olen tehnyt ratkaisuja oman arviointikykyni pohjalta. Nyt kolmenkympin rajapyykin ylittäneenä edelleenkin taputan olalle mielessäni 18- vuotiaan minäni taloudellisille ratkaisuille.

Täysi-ikäisyyden tuntumassa monella alkaa menojalka vipattaa itsenäisempään elämään, niin myös itselläni aikanaan. Halu tehdä omia itsenäisiä päätöksiä oli kova ja paisui päivä päivältä tuon odotetun rajapyykin täytyttyä. Monesti teini-ikäinen pikkusisar kävi hermoon ja äidillä ei tuntunut olevan ymmärrystä tilani tarpeelle, joka kirvoitti halua pakata omat tavarat ja ottaa ensimmäinen vastaan tuleva vuokra-asunto. Kuitenkin suunnitelmani olivat pidemmällä kuin hetkellisessä kiukunpuuskassa. 

Lukion toisella luokalla tiesin jo haluavani opiskella terveydenhoitajaksi. Vielä kovemmin halusin kuitenkin vapauden aloittaa oman elämäni. Lukion viimeisellä luokalla päätin siis hakea töitä ja pitää välivuoden ennen opintoja. Tarkoitus oli kasvattaa pesämunaa omistusasunnon hankintaan. Vuoden aikana säästin noin 10 000 euroa, eli pitkälti 80 % tuloistani. Asuminen oli tällöin maksutonta, ruokaa oli kaapissa, kustansin vain omat laskuni, harrastukseni ja menoni. Säästäminen oli varsin helppoa. Etenkin oikean motivaattorin avulla.

Säästin tuon summan kattamaan omistusasunnon lainannostokulut, omien vakuuksien osuuden sekä kaikki muuttokulut, kalustehankinnat ja ensimmäisen kuukauden pakolliset menot. Autoa en koskaan halunnut, se olisi ollut iso menoerä. Ennemmin pyöräilin kesät talvet 10 kilometrin työmatkat.

Koska tiesin lähitulevaisuuden haaveiden olevan myös opinnoissa, selvitin, mitä asuminen oikeasti maksaa. (Monessa vuokra-asunnossa takuuvuokra saattaa olla kahden kuukauden vuokran suuruinen). Tulee olla mahdollisuus maksaa lainan lyhennys sekä vastikkeet (tai vuokra), kotivakuutus, vesimaksu, sähkö, internet, puhelin, ruokakulut, taloustarvikemenot, omat harrastukset, vaatteet, terveydenhuoltokustannukset, mahdolliset jäsenmaksut sekä muu vapaa-aika ja huvittelu. Myös pitäisi jäädä pelivaraa ja se tuli olla säästöissä. Valitsin sijainnin niin, että en tarvitse julkista liikennettä tai autoa, jolloin kuukausittaiset kulut pysyivät hallinnassa.

Kulut eivät kuitenkaan jääneet muuttokuluihin sekä kuukausittaisiin elämisen kuluihin. Asunto tuli kalustaa ja hankkia kodinkoneet sekä keittiötarvikkeet. Tein kaikkeen säästösuunnitelman, sillä velan ottamiseen ei olisi varaa opintojen siintäessä lähitulevaisuudessa. Kuukausittaisten kulujen minimoimisen ansiosta ei ollut taloudellista stressiä, vaikka tulot opiskeluvaiheessa pienet olivatkin.

Koska tiesin lähteväni opiskelemaan, peilasin opintotukien määrää elinkuluihini. Olisiko minulla varaa pitää asuntoa myös opintojen ajan? Vastikekuluihin oli saatavissa yleistä asumistukea, mutta tukien määrä oli huomattavasti pienempi kuin vuokra-asuntoon. Tiesin, että minun tulee tehdä hieman töitä opintojen ohella ja pidin tarkasti huolta, ettei tulorajat ylittyneet.

Selvitin ja laskin mitä asunnon ostaminen muuten vaatisi. Sain arvion siitä, millaisiin kuluihin olisi kuukausi tasolla varaa, jonka avulla pystyin itsekin arvioida kokonaislainan määrää. Asetin itse asunnon hinnaksi enintään 70 t euroa, jolloin vakuuksia tarvittiin tällöin noin 3500 e. Sain vuoden aikana säästettyä tarvitsemani potin, vaikka palkkani oli ennen veroja n 1500 – 1600 euroa kuukaudessa. Kaikki rahallinen panostus oli omaani.

Kun säästösumma alkoi olla kasassa, olin yhteydessä alustavasti pankkeihin lainatarjousten saamiseksi. Tarjouksissa oli eroja, jonka vuoksi kaikki sopimukset ja asuntolaina kannattaa ehdottomasti kilpailuttaa. Sain useammalta pankilta vihreää valoa ja selasin asuntoilmoituksia ahkerasti. Kun kriteerini täyttävä yksilö, muuttovalmis, kävelymatka keskustasta, budjettiin sopivine kuukausikuluineen ja myyntihintoineen tuli vastaan tein tarjouksen. Näin minusta tuli 19 – vuotiaana ensiasunnon omistaja.

Opiskeluaikainen talouden hoitaminen voi joko viedä takamatkalle tai kirvoittaa varallisuuden kasvuun.

Jokainen elää omien valintojensa kanssa. Olen nähnyt lukuisten opiskelukavereiden maksavan opintolainaansa pitkälle yli kolmekymppiseksi. Asuntolainan saaminen on haastavaa ilman säästöjä ja lainarasituksen takia, vaikka palkka olisikin kohtalainen. Haave ensiasunnosta siirtyy tulevaisuuteen. 

En sano, että opiskelijan tulisi haaveilla ensiasunnosta, saati ostaa sitä ennen opintoja, vaan sanon, ettei kannata aiheuttaa itselleen takamatkaa valintojensa vuoksi. Jokainen osamaksuihin laitettu opintolainaeuro tulee maksettavaksi ja voi hidastaa tulevien unelmien toteuttamista. Taloudellisten valintojen seuraukset tulevat aina maksettavaksi, eikä yksikään vaate tai ravintolakerta yleensä ole velan arvoinen. Mieti siis millaista taloudellista tulevaisuutta alat rakentamaan, kaikilla valinnoilla on vaikutuksensa.